Tietoa lippukunnasta

Kara-Karhut ry eli Kar-Ka on vuonna 1969 perustettu eräpartiolippukunta Espoon Karakalliosta. Tarjoamme elämyksellistä ja panostettua toimintaa kaiken ikäisille.

Lippukuntamme toiminta-alueeseen kuuluu Karakallio lähiympäristöineen (Rastaspuisto, Leppäsilta, Rastaala, Kuninkainen, Jupperi), mutta olet tervetullut mukaan toimintaamme kauempaakin! Lippukuntaamme voi liittyä ensimmäiselle luokalle menessään eli noin 6-7-vuotiaana, eikä yläikärajaa ole. Lippukuntamme on sekalippukunta eli toimintaamme voi osallistua sukupuolesta riippumatta. Yhteensä meitä on tällä hetkellä noin 100. Lippukuntamme on tiivis ja yhteisöllinen porukka, josta jokaiselle löytyy paikka.

Toiminta

Kuva: Henri Strandman.

Lippukunnassamme toimii tällä hetkellä aktiivisesti kaksi kolkkaparvea, kolme seikkailijavartiota ja kaksi tarpojavartiota sekä samoajavartio. Myös vaeltajat aloittelevat toimintaansa tauon jälkeen. Lisäksi jokainen vartio retkeilee maastossa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Syksyisin järjestämme lippukuntaretken ja keväisin osastoretket, jotka pidetään kämppäolosuhteissa. Toimintaamme kuuluu myös paljon leirejä, kisoja ja vaelluksia.

Eräpartio

Olemme eräpartiolippukunta, joten poikkeuksellisesti monista muista partiolippukunnista, painotamme erähenkistä toimintaa. Sen takia vartiolaiset suorittavatkin Järvi-Espoon Eräpartiolaisten omaa eräohjelmaa Suomen Partiolaisten ohjelman sijaan. Eräohjelmaan kuuluu varsinaisten erätaitojen lisäksi kansalaistaidot (esim. ensiapu), kätevyys, luonnontuntemus sekä partiotiedot, -taidot ja -aate. Eräpartion avulla lapset ja nuoret oppivatkin pärjäämään itsenäisesti retkillä. Eräpartio-ohjelmaan kuuluu loppututkintoja, joissa karkalaiset ovatkin pärjänneet huomattavan hyvin. Muita eräpartion tunnusmerkkejä ovat harrastusmerkit sekä jänkäsudet.

Taustayhteisöt

Lippukuntamme taustayhteisöjä ovat Leppävaaraan seurakunta ja lippukuntamme vanhempainyhdistys, jonka toimintaan kaikki huoltajat ovat tervetulleita mukaan. Vanhempainyhdistykseen ei tarvitse liittyä erikseen, vaan toiminnasta ilmoitetaan sähköpostitse. Vanhempainyhdistys järjestää itsenäisyyspäiväjuhlan kahvitarjoilun, ompelee huivit uusille karakarhuille ja keittää riisipuuroa kauden päätöstapahtuma Puurojuhlaan. Tarvittaessa vanhempainyhdistys on auttanut meitä esimerkiksi suunnittelemaan ja toteuttamaan varainkeruuta.

Kara-Karhut kuuluu Järvi-Espoon Eräpartiolaisiin, sekä alueellisiin ja valtakunnallisiiin partion kattojärjestöihin. Näitä järjestöjä ovat Espoon Partiotuki, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ja Suomen Partiolaiset.

Arvot

Lippukunnallemme tärkeitä arvoja ovat partio- ja luontoarvot.

Pyrimme ottamaan luonnon ja ympäristön huomioon toiminnassamme mahdollisimman hyvin. Partioihanteiden mukaisesti meille on myös tärkeää toisen kunnioittaminen ja nuorten kasvu ja kehittyminen vastuuntoisiksi kansalaisiksi, jotka ovat valmiita tarttumaan toimeen tilanteen tullen. Tavoitteenamme on myös pitää partio mahdollisimman edullisena harrastuksena, sillä harrastamisen ei pitäisi olla riippuvainen huoltajien mahdollisuuksista tukea harrastamista.

Haluamme antaa nousujohteisesti vastuuta nuorillekin partiolaisille. Myös nuoremmat johtajaikäiset pääsevät halutessaan esimerkiksi järjestämään tapahtumia ja mukaan projekteihin. Tärkeänä osana tätä on kuitenkin aikuinen tuki ja mahdollinen johtajapari.