Ikäkaudet
Kara-Karhuissa partiolaiset on partio-ohjelman mukaisesti jaettu kuuteen ikäkauteen. Ne ohjaavat taitojen kehittymistä nousujohteisesti: nuorimmat oppivat leikin kautta; vanhemmat taas johtamistaitoja. Kaikkia ikäkausia yhdistää kuitenkin partion arvot, tekemällä oppiminen sekä retkeily ja kaverit.
Kolkat


Kolkat (toiselta nimeltään sudenpennut) ovat noin 7-10-vuotiaita partiolaisia, joita johtaa aikuinen akela. Heidän ohjelmansa koostuu partiotaitoihin tutustumisesta, uusien taitojen oppimisesta sekä leikeistä. Kolkat oppivat toimimaan omassa ryhmässään, parvessa, ja kantamaan vastuuta omasta toiminnastaan. Kolkat suorittavat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia jälkiä, joista kustakin saa kankaisen merkin omaan partiopaitaan.
Viikottaisten kokousten lisäksi kolkat osallistuvat syksyisin lippukuntaretki Karhunkaadolle, keväisin seikkailijoiden ja kolkkien yhteiselle sekoretkelle, sekä kesäleireille ja ikäisilleen suunnattuihin partiotaitokisoihin.
Vartiolaiset
Seikkailijat


Seikkailijat ovat noin 10-12-vuotiaita partiolaisia. Heitä johtaa 14-vuotias tai vanhempi koulutettu vartionjohtaja. Seikkailijat opettelevat oman vartionsa kanssa erätaitoja, kuten majoitteen pystyttämistä, nuotion tekoa ja ensiapua, sekä pientä vastuunkantamista ja yhteistyötä.
Viikottaisten kokousten lisäksi seikkailijat retkeilevät 2 kertaa vuodessa maastossa oman vartionsa kanssa ja osallistuvat ikäsilleen suunnattuihin partiotaitokisoihin. He osallistuvat myös syksyisin lippukuntaretki Karhunkaadolle, keväisin seikkailijoiden ja kolkkien yhteiselle sekoretkelle ja kesäleireille. Viimeisenä seikkailijavuotenaan partiolainen osallistuu 2-3 hengen ryhmässä Järvi-Espoon Eräpartiolaisten päivän kestoiseen III luokan riihitykseen, jossa hän pääsee testaamaan oppimiaan taitoja käytännössä. Riihityksen jälkeen seikkailija antaa partiolupauksen ja saa ikäkauden päätösmerkin.
Tarpojat


Tarpojat ovat noin 12-14-vuotiaita partiolaisia. Heitä johtaa 14-vuotias tai vanhempi koulutettu vartionjohtaja. Tarpojien ohjelma koostuu haastavampien erätaitojen oppimisesta ja jo opittujen soveltamisesta käytännössä. He oppivat toimimaan retkillä ja kisoissa itsenäisesti, auttamaan nuorempia ja vastuunkantamista oman vartionsa toiminnassa. Tarpojien toiminnassa korostuu kavereiden kanssa koetut elämykset.
Viikottaisten kokousten lisäksi tarpojat retkeilevät 2 kertaa vuodessa maastossa oman vartionsa kanssa, osallistuvat syksyisin lippukuntaretki Karhunkaadolle, keväisin tarpojaretkelle, sekä partiotaitokisoihin ja kesäleireille, joihin kuuluvat myös suurleirit. Ikäkauden viimeisenä keväänä tarpoja osallistuu Järvi-Espoon Eräpartiolaisten vartionjohtajakoulutukseen sekä halutessaan 2-3 hengen ryhmässä yön yli kestävään II luokan riihitykseen. Suoritetun riihityksen jälkeen tarpoja saa ikäkauden päätösmerkin.
Johtajat
Samoajat


Samoajat ovat 14-17 vuotiaita partiolaisia. Ikäkauteen siirryttäessä tapahtuu muutos, kun partiolainen alkaa osallistua vapaaehtoistoimintaan ja hänestä tulee lippukunnan toimintaa mahdollistava osa. Monet samoajista toimivatkin halutessaan vartiolaisten johtajina ja muissa lippukunnalle tärkeissä pesteissä. Samoajaikäkaudessa jo muodostuneet ystävyyssuhteet syvenevät ja partiolaiset kokevat entistä monipuolisempia elämyksiä.
Samoajaikäkaudessa lippukuntatasoa laajempien partiotapahtumien määrä kasvaa ja partiolaiset pääsevät tutustumaan uusiin ihmisiin. Samoajaikäiset pääsevät myös osallistumaan kansainväliseen partiotoimintaan.
Lippukunnassa samoajat pääsevät itse suunnittelemaan ja osallistumaan samoajakokouksiin. He retkeilevät keskenään ja osallistuvat lippukunnan johtajiston retkille sekä muuhun johtajaohjelmaan. Samoajat osallistuvat myös keskenään partiokisoihin ja nuoremmille ikäkausille järjestetyille retkille johtajina. Lippukuntatasoa laajemmin järjestetään monia ainoastaan samoajille suunnattuja tapahtumia, jotka ovatkin hyvin suosittuja.
Vaeltajat


Vaeltajat ovat 18–25-vuotiaita partiolaisia, jotka ovat erittäin keskeisessä osassa lippukunnan toiminnan kannalta. He toimivat usein suuremmissa pesteissä, joihin vaaditaan täysi-ikäisyyttä. Vaeltajat tukevat myös nuorempia johtajia heidän pesteissään.
Vaeltajien oma ohjelma rakentuu heidän itse suunnittelemastaan toiminnasta. Vaeltajavartion toimintaa ollaan parhaillaan käynnistelemässä taas pitkän tauon jälkeen, ja se hakee vielä paikkaansa. Suunnitelmissa on järjestää mielekästä ohjelmaa aikataululla, joka sopii kaikkien kalenteriin kuitenkaan kuormittamatta liikaa.
Meille mahtuu aina lisää vaeltajaikäisiä lippukuntaan, eli tervetuloa vaikka täysin kokemattomana!
Aikuiset


Yli 25-vuotias partiolainen, joka mahdollistaa panoksellaan nuorempien partiolaisten toiminnan. Aikuiselle partio tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia haastaa itseään ja päästä kokeilemaan täysin uusia asioita pestien kautta. Aikuinen voi olla vanha konkari tai vasta aikuisiällä partioon liittynyt. Pestejä löytyy haastavuudeltaan kaiken tasoisia. Aikuiset voivat toimia esimerkiksi kolkkalauman johtajana tai ikäkausien luotsina. Myös esimerkiksi kesäleirin johtaminen johtajaparin kanssa voi olla todella opettavinen ja hieno kokemus. Uusille aikuisille löytyy myös lippukunnastamme varmasti haluttua tekemistä.
Aikuisille järjestetään vaeltajien kanssa yhteisiä tapahtumia, kuten esimerkiksi Johtajatulet. Myös aikuisporukalla pääsee yhdessä osallistumaan partiotaitokilpailuihin. Muuta myös aikuisille suunnattua johtajaohjelmaa ovat Kar-Kan johtajaretket ja vaellukset.